Monimediaosaaminen on tätä päivää

Mainostoimistoyhteistyö on parhaimmillaan aitoa kumppanuutta. Kun haluaa edistää kaupankäyntiään markkinointiviestinnän keinoin, kumppaniksi kannattaa valita moderni toimisto, jonka resurssit vastaavat tämän päivän vaatimuksia.

Mainostoimiston tärkein resurssi on osaava henkilökunta, jota on riittävästi hoitamaan asiakkuuksia niiden vaatimalla tavalla. Osaava tarkoittaa paitsi ammatillista perusosaamista, myös intohimoa alaan ja halua pysyä ajan hermolla, kehittyä kehityksen mukana.

Palveluasenne kertoo paljon toimistosta. Jos luvataan kumppanuutta, sen täytyy näkyä jokaisen, pienenkin, asiakkaan kaupankäynnin kasvuna. Hyvä idea ei välttämättä kysy suurta rahaa. Se kysyy paneutumista, uutta ajattelua – ja työkaluja.

Nykyaikainen mainostoimisto ei myy mainontaa, vaan ratkaisuja. Sekä kustannuksiltaan että tuloksiltaan tehokkainta ratkaisua varten täytyy olla käytössä koko laaja mediakenttä mahdollisuuksineen.

Tämän päivän ehdottomasti tärkeimmät työkalut mainostoimistossa tarjoaa digimedia. On turha kuvitella brändinhallintaa tai kampanjointia ilman digitaalista viestintää, lainkaan väheksymättä kokonaisuuksia jotka syntyvät yhdistämällä eri medioita.

Kun mainostoimisto on omavarainen eri medioihin tehtävän suunnittelun ja toteutuksen suhteen, asiakkuus ja brändi sekä tulevaisuus ovat parhaissa mahdollisissa käsissä.

Jätä yhteydenottopyyntö Avalonille mainostoimistopalveluista!

Twitter

Bloggaamista mikrokoossa. Havainnoi maailman tapahtumia reaaliajassa ja hanki seuraajia. Tämän nopeampaa viestintää ei verkossa ole!

Lue

Facebook

Onko olemassa joku jolla ei ole vielä Facebook-profiilia? Katso mitä kavereille tai fanittamillesi jutuille kuuluu!

Lue

LinkedIn

Verkostoitumisväline ammattimaisella otteella. Tutustu ansioihin, katso ihmisten saamat suositukset ja löydä alansa parhaat ammattilaiset!

Lue