Tiedätkö mitä yrityksestäsi puhutaan?

Yritys voi suojella mainettaan monitoroimalla sosiaalisia medioita sekä tarkkailemalla hakukoneindeksointeja, ja tähän on olemassa myös työkaluja.

Sosiaalisen median monitoroinnissa seurataan mainintoja halutuista avainsanoista. Ne voivat olla esimerkiksi yrityksen nimi ja tärkeimmät tuotteet. Pelkkä sosiaalisen median monitorointi ei kuitenkaan riitä vaan on voitava tunnistaa negatiiviset ja positiiviset viestit. Lisäksi taustalla täytyy olla strategia, milloin osallistutaan tapahtumiin ja mikä on silloin osallistumisen sävy sekä ketkä osallistuvat.

Enemmän positiivisuutta

On tavallista että yrityksen tuotteet joutuvat jossain yhteyksissä negatiiviseen valoon. Maineenhallinnan yhtenä tavoitteena on saada verkkoon aikaan enemmän positiivista kuin negatiivista sisältöä yrityksen ja sen tuotteiden ympärille. Tietysti omien tuotteiden ja palvelujen on oltava kunnossa, muuten mainetta ei pelasta mikään.

Hakukoneideksointien seuraamisella huomataan jos hakukone indeksoi jonkun uuden sivun yritykselle tärkeällä hakutermillä. Mikäli uudella sivulla puhutaan yrityksen tuotteesta negatiiviseen sävyyn ja se tulee hakutuloksissa ennen yrityksen omia sivuja, kannattaa suorittaa hakukoneoptimointia. Tämän tavoitteena on että yrityksen oma positiivinen viesti saadaan tulemaan hakukoneissa esiin ennen negatiivista. Kaikella on suora vaikutus myyntiin. Ostaisitko tuotetta, josta etsit lisätietoja ja törmäät ensimmäisenä sen haukkumiseen?

Kannattaa kuitenkin muistaa että verkossa on siedettävä aina tietty määrä negatiivistakin kritiikkiä eikä kaikkeen voi, eikä tulekaan puuttua.

Jätä yhteydenottopyyntö Avalonille maineenhallinnan ratkaisuista!

Twitter

Bloggaamista mikrokoossa. Havainnoi maailman tapahtumia reaaliajassa ja hanki seuraajia. Tämän nopeampaa viestintää ei verkossa ole!

Lue

Facebook

Onko olemassa joku jolla ei ole vielä Facebook-profiilia? Katso mitä kavereille tai fanittamillesi jutuille kuuluu!

Lue

LinkedIn

Verkostoitumisväline ammattimaisella otteella. Tutustu ansioihin, katso ihmisten saamat suositukset ja löydä alansa parhaat ammattilaiset!

Lue